Reilut pari vuosikymmentä sitten suuren suosion saavuttanut kuntoilijoiden
pyöräilytapahtuma, Rajaväylän lenkki, heräteltiin eloon vuosi sitten ja nyt
sateisesta säästä huolimatta kauniin Tornionlaakson lenkin kiersi muutama
kymmenen polkijaa.
Torniosta starttasi pääporukka Haaparannan ja Matarengin
kautta Aavasaksalle ja edelleen Tornioon. Matkaa kertyi näin noin 150 km,
mutta reittivalinnan sai tehdä oman kuntonsa ja halunsa mukaan. Myös
Ylitorniolta satulaan nousi poliisin johdattamana noin kymmenen nuoren
urheilijan porukka Jorma Kenttämaan johdolla. Kaikki nuoret onnistuivat
polkemaan puolimatkan krouviin, kuten oli tarkoituskin ja vieläpä kuivana
alkumatkan kelistä huolimatta.
Aavasaksan Kisan ja Alatornion Ahjon järjestämä tapahtuma tavoittelee uutta
perinnettä taannoin jopa yli 500 polkijaa keränneeseen kuntoilutapahtumaan.
Matkan voi halutessaan taittaa myös rullasuksilla tai –luistimilla. Osa
väestä suuntasi taipaleensa ns. Kukkolankosken reitille, jolle mittaa kertyi
kolme peninkulmaa.
TiKu


Kuvat: Timo Kunnari
| Seuraava > |
|---|
















